C C E A
C C E A

”Asiakkaidemme liiketoiminta on jatkuvassa muutospaineessa. Jotta voimme tukea asiakkaitamme heidän muutostensa määrittelyssä, suunnittelussa ja läpiviennissä, myös meidän CCEAssa pitää uudistua. Viimeisen vuoden aikana olemme työstäneet strategiaamme. Uusi ilmeemme viestii strategiamme ydintä: kykyä reagoida muutoksiin”, sanoo toimitusjohtaja Reetta Rajala.

Osana strategiatyötämme haastattelimme asiakkaitamme tavoitteena kiteyttää, mikä oikeasti tekee CCEAsta ainutlaatuisen ja miksi yhteistyö on heille kannattavaa. Asiakkaidemme mukaan CCEAn ihmiset ovat asiantuntijoita, joilla on periksiantamaton asenne ja poikkeuksellinen kyky vaikuttaa ihmisiin ja saada muutos tapahtumaan käytännössä. Lisäksi he kertoivat, että CCEA ei koskaan petä ja että ilman meitä heidän muutosohjelmansa jäisivät toteuttamatta.

”Vain pysyvä muutos ihmisten tavassa ajatella ja tehdä työtä kääntää investoinnit voitoiksi ja kasvutavoitteet todeksi. Me emme usko, että konsultointi on puhetta. Se on tekoja. Me saamme muutoksen aikaan tekemällä työtä kädet savessa – ihminen kerrallaan. Ja tämä on se, mistä meidät tunnistaa”, Reetta sanoo.

Uusi ilmeemme on nyt nähtävissä täysin uudistuneella webbisivustollamme. Olemme myös yksi kumppaneista Nordic Business Forumissa Helsingissä 2.–3.10.2017. Tule tervehtimään meitä Nordic Business Forumissa ja katso webbisivuiltamme, mistä CCEAssa on kyse.

 

CCEA on muutosten läpivientiin erikoistunut asiantuntijayritys, jolla on poikkeuksellinen kyky saada ihmiset tekemään työnsä ja ajattelemaan uudella tavalla. Me määrittelemme muutoksen, suunnittelemme muutoksen läpiviennin ja viemme muutoksen sinnikkäästi käytäntöön. Vaikka yksi ihminen kerrallaan. Näin maksimoimme asiakkaidemme muutosinvestoinnin tuoton.