CCEA on yrityksen alusta saakka toiminut paremman yhteiskunnan ja ympäristön puolesta konkreettisilla teoilla. Toimitusjohtaja Reetta Rajala heittää haasteen kaikille yrityksille viedä vastullisuus sanoista tekoihin: “Haastan jokaisen yrityksen, jolla vastuullisuus on jollain tavalla agendalla, konkreettisiin tekoihin.”
“Tuorein käytännön tekomme on se, että teemme lukio-opiskelun mahdolliseksi kahdelle vähävaraiselle nuorelle. Kustannamme heille kaiken, mitä lukio-opinnot vaativat kirjoista tietokoneeseen. Ilman tätä tukea lukioon meno ei välttämättä olisi ollut heille mahdollista”, Reetta kertoo.
“CCEA on noin 40 hengen yritys, ja haluamme näyttää muille esimerkkiä, että pienillä teoilla voidaan saada yksittäisten ihmisten elämässä paljon hyvää ja merkityksellistä aikaan.”
Vastuu ympäristöstä vaikuttaa CCEAn toimintaan niin toimiston käytänteitä kehitettäessä kuin esimerkiksi vuodenvaihteen muistamisia mietittäessä.
Kuten asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme tietävät, CCEA on vuosittain kuvaannollisesti heittänyt joululahjat Itämereen. Olemme kasvattaneet tukeamme Itämeren pelastustyöhön jatkuvasti liikevaihdon tahdissa.
CCEAn operatiivinen johtaja Mira Dahlman kertoo, että ulospäin suuntautuvan toiminnan lisäksi vastuullisuus on itsestäänselvyys CCEAN omassa toiminnassa: “Esimerkiksi avoimuus, tasapuolinen kohtelu ja työntekijöiden hyvinvointi ovat tärkeitä, sillä toimintakulttuurimme perustuu tiimityöhön, ja siksi rakennamme ja kehitämme työtämme jatkuvasti yhdessä. Henkilöstökyselyn mukaan olemmekin onnistuneet tässä erittäin hyvin.”