Saana Ström: Olemmeko varmoja, että ketteryys oikeasti toimii?

Ketteryyttä (agilea) kuvaillaan ihmisten näkökulmasta yleensä seuraavalla tavalla:

  • Päätökset tehdään sillä tasolla, missä on eniten tietoa päätettävästä asiasta.
  • Jokainen saa päättää omaan työhönsä liittyvistä asioita.
  • Pomo ei määrää mitä tehdä ja miten, vaan enemmänkin valmentaa ja auttaa onnistumaan tehtävissä sekä saavuttamaan tavoitteet.
  • Kun saa itse päättää työhönsä liittyvistä asioista, se kasvattaa motivaatiota sekä työtyytyväisyyttä.
  • Jatkuvaa parantamista tapahtuu proaktiivisesti, koska tiimit ja yksilöt saavat kehittää itselleen tärkeitä asioita, mihin heillä on sisäinen motivaatio.

Mielestäni tämä ajattelu sisältää kaksi perusoletusta: 1) Jokainen pitää omasta työstään 2) Kaikki osaavat olla itseohjautuvia. Mutta onko tämä totta?

Pitävätkö kaikki työstään?

Tutkitaanpa esimerkiksi tätä virkettä: ”Jatkuvaa parantamista tapahtuu proaktiivisesti, koska tiimit ja yksilöt saavat kehittää itselleen tärkeitä asioita, mihin heillä on sisäinen motivaatio” Mutta entä jos sinulla ei ole motivaatiota? Mitä jos et pidä työstäsi? Mitä jos halusit aina tulla lääkäriksi, mutta lopulta päädyit vain ottamaan jonkun työn, jotta saisit rahaa elämiseen?

Veikkaan, että maailmassa on enemmän ihmisiä, jotka tekevät työtä vain koska työtä pitää tehdä elääkseen kuin niitä, jotka pitävät työstään tai ovat kutsumusammatissa. Mutta ehkä asiaa voisi tarkastella positiivisen lähestymisen kautta. Onko se kuitenkaan tärkeintä, oletko kutsumusammatissasi vai et? Ehkä asian ydin ei olekaan siitä. Jos ajateltaisiinkin niin, että kun sinulla on mahdollisuus tehdä omaan työhösi liittyviä päätöksiä, vaikka se ei olisikaan unelmatyösi, voit todennäköisesti tehdä siitä itsellesi mielekkäämpää. Mielekkyys kasvaa, koska saat tehdä työtä omalla tavallasi ja päättää työhösi liittyvistä asioista.

Toisaalta, voimisteluvalmentajana olen tottunut työstämään paljon motivaatiota. Monet ajattelevat, että on helppoa työskennellä menestyneen voimistelujoukkueen kanssa, sillä heillä jos jollain on motivaatio kunnossa. Voisi ajatella, että joukkueella, johon yksilöt on tarkasti valittu, ja joka on lajinsa huipulla, on motivaatio huipussaan. Näin ei kuitenkaan ole. Myös huippujoukkueessa on aina motivaatiohaasteita. Valmentajan tärkein tehtävä onkin työstää motivaatiota joukkueen kanssa. Se menee enemmänkin niin päin, että ensin on joukkue, sitten työstetään motivaatio ja sen jälkeen meillä on huippujoukkue. Harvemmin tilanne on se, että meillä on lähtökohtaisesti suoraan huippujoukkue, jolla on motivaatio kohdillaan. Lisäksi motivaatio ei ole niin mustavalkoinen asia, että se joko on tai ei ole. Motivaatio saattaa muuttua aikojen saatossa ja se on jotakin, joka vaatii työstämistä pysyäkseen yllä. Eli on hyvä myös muistaa, että vaikka ajattelisit ettei sinulla ole motivaatiota, voi sitä työstää ja sitä kautta sen saattaa pystyä kaivamaan esiin.

Osaavatko kaikki olla itseohjautuvia?

Entäpä sitten itseohjautuvuus? Osaako jokainen olla proaktiivinen ja itseohjautuva? Tykkäätkö tehdä päätöksiä? Osaatko asettaa itsellesi tavoitteet ja luoda tehtävälistan niiden saavuttamiseksi?

Kokemukseni pohjalta itseohjautuvuus on hyvin vaikeaa monelle. Olenkin pohtinut, onko itseohjautuvuus taito, jonka kaikki voivat oppia, kuten esimerkiksi lukeminen, vai onko kyseessä enemmänkin ominaisuus, joka toisilla on ja toisilla ei: Olet joko matikkanero tai sitten et. On ymmärrettävää, että henkilöille, jotka on kasvatettu noudattamaan ohjeita, on suuri muutos aloittaa yhtäkkiä itse tekemään päätöksiä. Ideointi, päätösten tekeminen ja tavoitteiden asettaminen voi olla hankalaa, jos aina koulussa opettaja on kertonut esseen aiheen, töissä esimies on antanut viikon työtehtävät ja kotona äiti on kertonut mitä pitää syödä.

Olisimmeko erilaisia, jos meidät olisi kasvatettu toisin?

Mutta tässäpä tulee nyt se tuhannen taalan kysymys, mihin mitä luultavammin emme pysty vastaamaan: Olisimmeko erilaisia, jos meidät olisi kasvatettu toisin? Entä jos sen sijaan, että äitisi olisi antanut sinulle omenan ja veitsen ja tarkasti ohjeistanut, miten se kuoritaan, olisitkin saanut vain tavoitteen: kuori omena? Sinulle olisi jäänyt keksittäväksi miten se tehdään ja mitä välineitä käytetään. Carol Dweck vastaisi kysymykseen mitä luultavimmin kyllä. Dweckin kasvun asenne -teorian (growth mindset) mukaan taitoja, älykkyyttä ja osaamista voi kehittää. Ne eivät ole pysyviä synnynnäisiä asioita vaan jotain, mihin voit harjoittelulla vaikuttaa.

Olen kuullut, että koulut ovat myös menossa ketterämpään suuntaan. Oppilaita rohkaistaan tunnistamaan omia mielenkiinnonkohteitaan ja esim. kirjoittamaan aiheista, joista he ovat aidosti kiinnostuneita. Opettajista on tulossa enemmän mahdollistajia kuin ohjeistajia.

Menestyäksemme tässä meidän pitää kuitenkin olla tarkkoja. Agilessahan se, että ihmiset saavat päättää mitä tekevät ja miten tekevät tapahtuu tiettyjen rajojen puitteissa. Se ei siis tarkoita sitä, että kaikki saavat tehdä ihan mitä huvittaa, miten huvittaa, milloin huvittaa ja jatkuvasti muutella mieltään. Tavoitteiden ja rajojen asettaminen on hyvin tärkeää, jotta ei ajauduta tilanteeseen, jossa sinkoillaan eri suuntiin ilman mitään päämäärää ja ei saada lopulta mitään aikaiseksi. Jos oppilas ei tiedä, onko esseen aiheena biologia vai historia ja pitääkö essee tehdä, jotta kurssi on hyväksytty, emme ole onnistuneet. Hyvä tavoiteasetanta on itseohjautuvuuden edellytys ja tässä pitää onnistua. Muutoin olemme sitä mieltä, että agile on enemmänkin sekoilua.

Tästä pääsemmekin toiseen näkökulmaan. Vaatiiko itseohjautuvuudessa onnistuminen lopulta jonkinlaisen kypsyystason, jotta siinä olisi mahdollista onnistua? Pitääkö meillä olla jotakin osaamista pohjalla ennen kuin tiedämme mitä haluamme tehdä ja saavuttaa?

”Omalla kohdallani itseohjautuvuus on myös siitä kiinni, kuinka itseohjautuva haluan missäkin tilanteessa olla.

Jos mietin itseäni, tarvitsen yleensä jonkinlaisen perusymmärryksen ja osaamisen aiheeseen liittyen ennen kuin pystyn ideoimaan mitä tehdä ja asettaa tavoitteet siihen liittyen. Toisaalta, mitä tulee päätöksentekoon, koen sen myös stressaavana, jos minun pitää päättää ihan kaikesta mahdollisesta ja kaikki pitää aina aloittaa tyhjästä. Esimerkiksi minusta olisi mukavaa, jos olisi jotain valmiita hyväksi havaittuja PowerPoint-pohjia, jotta ei tarvitsisi aloittaa materiaalin tekeminen ihan tyhjästä. Minulle on myös OK käyttää työkalua, jonka joku muu on valinnut ja kertonut miten sitä käytetään, vaikka yleisesti ottaen olenkin ihminen, joka on itseohjautuva ja haluan päättää omista asioistani ja tavoitteistani.

Ajattelen niin, että haluaisin ideoida, tehdä päätöksiä ja olla itseohjautuva tärkeisiin asioihin ja tavallaan päätehtäviini liittyen. Vähemmän tärkeissä asioissa voisin hyvin tehdä kuten käsketään, jolloin se säästäisi energiaani tärkeimpiin tai pääasioihin. Totuus työelämästähän on myös se, että ihmisillä on usein jo liikaakin tekemistä, joten on helpottavaa saada jotain annettuna ja valmiiksi pureskeltuna. Eli ainakin omalla kohdallani itseohjautuvuus on myös siitä kiinni, kuinka itseohjautuva haluan missäkin tilanteessa olla.

Itseohjautuvuutta voi tarkastella myös persoonallisuuksien kautta. DisC-tutkimuksen mukaan itseohjautuvuus riippuu henkilön persoonallisuustyypistä. Esimerkiksi (jos muistan oikein) niin C- ja S-henkilöt ovat tyyppejä, jotka pitävät enemmän siitä, että heille annetaan selkeitä tehtäviä, kun taas D-tyyppi tykkää päättää ja antaa muille tehtäviä. Tutkimuksessa kuitenkin sanotaan, että persoonallisuudet voivat kehittyä jatkuvasti. Carol Dweck ja kasvun asenne -teoria sanoo samaa.

Yhteenvetona, uskon, että jossain määrin jokainen voi tulla itseohjautuvaksi. Kuten muidenkin taitojen kohdalla, jotkut voivat kuitenkin olla siinä parempia kuin toiset. Lisäksi persoonallisuus toki vaikuttaa kykyyn tai ehkä haluun olla itseohjautuva. Samoin se, miten meidän on kasvatettu: jos lapsesta lähtien saamme oppia siitä, miten olla itseohjautuva, olemme siinä varmasti parempia aikuisiällä kuin jos meidän on opetettu koko elämä tekemään sitä, mitä joku toinen sanoo.

Uskon myös, että itseohjautuvuus voi parhaimmillaan olla saavutettavissa vain tietyn kypsyystason kautta: Jos et tiedä työstettävästä asiasta juurikaan mitään, on vaikeampaa keksiä mitä tehdä seuraavaksi tai mitä tavoitella kuin silloin, kun olet hyvin sisällä aiheesta ja kokonaisuudesta. Toisaalta ne, jotka vasta opettelevat itseohjautuvuutta eivät ehkä ole siinä niin hyviä kuin kokeneet konkarit. Tällä hetkellä meillä tosin vielä on pieni haaste olemassa: Koska ketterään ja sitä kautta itseohjautuvuuteen on vasta hiljattain lähdetty, meidän opettajat, johtajat ja esimiehet, joiden tulisi näyttää suuntaa kohti ketteryyttä, on mitä luultavimmin kasvatettu noudattamaan ohjeita. Voiko siis henkilö, joka on kasvatettu noudattamaan ohjeita, olla paras opettaja itseohjautuvuudessa? – Ei varmaankaan, mutta se ei ole mahdotonta. Ihmiset voivat oppia ja kehittyä. #growthmindset