Muutosvastarinnasta kuulee puhuttavan melko usein. Termillä voidaan tarkoittaa sitä, että muutoksen vaikutuksen alaisena olevat ihmiset aktiivisesti vastustavat muutosta: puhuvat muutoksesta kielteisesti ja ylistävät vanhoja toimintatapoja. Vastustaminen voi olla myös passiivista: muutoksesta ei puhuta vaan kaikessa hiljaisuudessa pysytellään vanhoissa rutiineissa. Niin tai näin, lopputulema on sama: muutos ei edisty.
Tällaisessa tilanteessa muutosta eteenpäin vievät ihmiset alkavat tyypillisesti suunnitella, kuinka hälventää vastarintaa eli kuinka vastustaa vastustusta. Vaihtoehtoisesti suunnitelma muutosvastarinnan hallitsemiseksi voidaan tehdä jo etukäteen ennen kuin mitään vastustusta on syntynyt, mutta jotta ollaan valmiina, kun / jos sitä syntyy.
”Ihmiset eivät vastusta muutosta. He vastustavat sitä, että heitä yritetään muuttaa.”
Mutta mitä jos unohdettaisiin muutosvastarinta kokonaan? Se kun jo sananakin on negatiiviseesti virittynyt. Kuten Peter Senge vapaasti käännettynä sanoo: ”Ihmiset eivät vastusta muutosta. He vastustavat sitä, että heitä yritetään muuttaa.” Ihmiset eivät siis päätä olla muutosvastarintaisia, mutta heistä tulee sellaisia, jos heitä kohdellaan pelkästään muutoksen kohteina eikä aktiivisina toimijoina.
David Rockin SCARF-malli avaa asiaa hyvin. Malli määrittelee ihmisen viisi sosiaalista ja psykologista perustarvetta, joiden huomiotta jättäminen saa aikaan reaktion ihmisen aivoissa ja tätä kautta ajattelussa ja käyttäytymisessä: pelkoa, vastustusta, oppimisen hidastumista, stressiä. Nämä viisi tarvetta ovat status, varmuus, autonomia, yhteenkuuluvuus ja oikeudenmukaisuus. Muutostilanteessa nämä voisivat tarkoittaa:
- Status – ”Arvostetaanko minua ja työpanostani enää jatkossa? Tarvitaanko minua?”
- Varmuus – ”Tiedänkö, mitä tapahtuu? Osaanko? Opinko?”
- Autonomia – ”Pystynkö vaikuttamaan itseäni koskeviin asioihin? Miten?”
- Yhteenkuuluvuus – ”Olemmeko tässä tilanteessa yhdessä tiiminä? Onko riski, että jään ulkopuolelle?”
- Oikeudenmukaisuus – ”Koenko muutoksen reiluna ja perusteltuna?”
Jos näitä perustarpeita ei muutostilanteessa huomioida, aiheuttaa se ihmisissä automaattisesti muutosvastarintaa eli pelkoa tulevasta, uuden ja tuntemattoman vastustusta ja hankaluuksia omaksua uusia asioita.
Keskustelu, kuuntelu ja osallistuminen
Tämän voi ilman muuta kääntää myös toisinpäin: kun nämä perustarpeet huomioidaan, ihmiset ovat yhteistyökykyisempiä, luovempia, tehokkaampia ja sopeutuvaisempia. Käytännössä tarpeiden huomioiminen muutoksissa on pitkälti keskustelua, kuuntelua ja osallistumismahdollisuuksia. Näiden kautta ihmiset pystyvät paremmin ymmärtämään, mitä muutos konkreettisesti heille tarkoittaa ja mitä tapahtuu milloinkin. He pääsevät vaikuttamaan tulevaisuuteen yhdessä muiden kanssa. Tästä syntyy kokemus perustellusta muutoksesta, jossa heillä on paikka ja jossa he haluavat olla mukana.
Mitäs jos siis unohdetaan koko muutosvastarinta ja keskitytään löytämään tilaisuuksia tehdä muutosta yhdessä? Tilaisuuksia keskustella, kysyä ja ihmetellä. Tilaisuuksia suunnitella, määritellä ja olla mukana. Kuulostaa työläältä, mutta loppupeleissä on tehokkain ja nopein tapa saada muutosta aikaan.
