Mitä lonttikulttuuri merkitsee Marille?

”Minulle lonttikulttuuri merkitsee työyhteisöä, jossa on iloisia, ystävällisiä, helposti lähestyttäviä ja auttavia ihmisiä. Sanoisin, että kulttuuri muodostuu kivan mielen tuovista pienistä asioista, kuten tervetuliaislahja, skumppaa ja välipalat toimistolla (joita saa itsekin toivoa ostoslistalle), mutta yksittäin ne eivät tekisi mitään. Mielestäni hyvä kulttuuri on saavutettu silloin, kun ihmisillä on hyvä olla ja koen, että CCEAlla juuri siihen pyritään.

Aloittaessani CCEAlla minulle tuli heti tervetullut olo ja koin kuuluvani porukkaan. Kaikki oli mietittynä valmiiksi, ja lonttikummi oli tukena. Huomasin, että asioihin panostetaan ja mielikuva CCEAsta sosiaalisen median perusteella oli juuri sellainen todellisuudessakin. Kulttuuri on oikeasti sellainen, miltä se ulospäin näytti ja oli kiva fiilis, kun itsestänikin tuli lontti. Varsinainen ylpeys tuli matkan varrella.

Jos eteen tulee uudenlainen tilanne, aina löytyy joku, joka on valmis auttamaan. Ei ole ollut tilannetta, jossa olisin jäänyt yksin jonkin asian kanssa. Minun ei myöskään tarvitse miettiä, voinko myöntää, jos en osaa jotain. Lonteilla on tietynlaista vilpittömyyttä, ja kaikki ovat aidosti sellaisia kuin ovat.

Lontit puuhaavat paljon kaikkea töiden ulkopuolellakin. Oma elämäntilanne on tällä hetkellä sellainen, että vapaa-aika on tärkeää ja ehdin huonosti osallistumaan esim. after work -tapahtumiin. On kiva, että tapahtumia järjestetään mutta on myös hyvä, että ne ovat vapaaehtoisia. On paljon lontteja, joiden kanssa en asiakastyössä ole tekemisissä, joten esimerkiksi sosiaalisen median kautta voin seurata myös heidän tekemisiään.

Kollegoilta saa uutta tietoa ja heistä näkee uusia piirteitä myös yhteisissä tapahtumissa, kuten tiimipäivillä. Erityisesti lonttikulttuuri näkyy mielestäni perjantaisin, kun olemme kaikki omalla toimistolla – silloin ystävällisyys ja hyvä fiilis oikein generoituvat. Tehokkuusmielessä perjantait eivät kyllä ole parhaita, sillä aikaa menee myös aamupiiriin ja kuulumisien vaihteluun, mutta tarjolla oleva skumppa on plussaa!

Olen ylpeydellä CCEAlla töissä. Työ on erikoista ja mielenkiintoista, viemme muutoksia konkreettisesti läpi ja mielestäni on hienoa, mitä kaikkea olemme saaneet aikaiseksi. Muiden projektien onnistumiset ja aikaansaannokset inspiroivat itseäkin. Uskon myös, että johto tekee kaikkensa menestyksen eteen, ja tapa johtaa on mielestäni hyvä – niin hyvistä kuin huonoistakin asioista kommunikoidaan avoimesti ja läpinäkyvästi. Luottavaisin mielin siis jatkan uusien muutosten parissa!”

Mari Jääskeläinen