Kuka?
Ensisijaisesti CCEAn kotikolon ylläpitäjä ja tukitoimija. Yhteyshenkilö ja tekijä niin talous-, sopimus- kuin hallintoasioissa.
Olen kokenut toimiston ylläpitäjä ja henkilöstön tuki. Työkokemusta on suurista kansainvälisistä yrityksistä johdon tukena, sisäisen viestinnän rakentajana ja ylläpitäjänä sekä yritysten rakennemuutosten toimeenpanijana ja kehittäjänä. Kokemusta myös valtion hallinnosta sekä graafiselta alalta.
Työn ulkopuolella fokus on käsitöissä, nuoteissa ja ulkoilussa.
Miksi?
Nykyisessä tehtävässäni pääsen näkemään, mikä vaikuttaa mihinkin työnkuvan ollessa laaja-alainen. Ison kuvan hahmottaminen ja useiden eri lankojen käsissä pitäminen käyvät varsin luontaisesti. Lisäksi tiimityö inspiroi aina.
Mitä?
Vahvuuksina uteliaisuus, eri toimintaympäristöjen järjestelmien nopea omaksuminen, sopimus- ja taloushallinto, sisäinen viestintä ja kyky ymmärtää asiakkaan tarpeita, oli kyse sitten sisäisestä tai ulkoisesta asiakkuudesta.