Elli Perklén

Johtava konsultti
Kauppatieteiden maisteri (KTM)

"Tänään on hyvä päivä kysyä, kyseenalaistaa ja kuunnella."

050 585 7464

Kuka?

Olen ehtinyt oman työelämäni aikana olla mukana monessa muutoksessa. Joskus enemmän ja joskus vähemmän tukea saaneena. Miltä tuntuu vaihtaa työpaikkaa? Miltä tuntuu, kun oma työnantaja fuusioituu toisen kanssa? Miltä tuntuu, kun esimies vaihtuu useasti? Millaista on saada oman työkiireen keskelle uusia, vaikkakin parempia työkaluja?  Millaista on yrittäjäksi ryhtyminen ja siitä luopuminen? Millaista on työttömyys tai lomautus? Mitä tapahtuu, kun toimenkuva muuttuu reippaasti? Entä millaista on tehdä töitä pienehkössä, positiivisessa, kasvavassa yrityksessä?

Olen ollut niin ison, kansainvälisen yrityksen työntekijänä kuin useampaa yritystä tukevana konsulttinakin viemässä läpi erilaisia muutoshankkeita. Yhteistä näille kaikille on tärkeässä roolissa se ihminen, jolle muutokset tapahtuvat. Omista kokemuksista on hyvä ponnistaa ja kasvaa myös muiden tukijana ja ohjaajana. CCEA tarjoaa tähän työkenttään loistavat työkalut ja mitä parhaat työkaverit.

Miksi?

CCEAn tekemisen ytimessä on tukea ihmisiä toimimaan yhdessä yhteisen asian eteen. Kokonaiskuvan ja sen palasten yhdessä ymmärtämisen tärkeys korostuu. Siitä on hyvä ponnistaa kohti erilaisia suunnitelmia ja toimia yhteisen päämäärän eteen.

On hienoa saada olla mukana mitä erilaisimmissa hankkeissa, erilaisten ihmisten kanssa. Joka päivä opin uutta.

Mitä?

Asioita, joissa koen muutosprojekteissa ja -hankkeissa onnistuvani ja osaavani ovat

  • rautalangan vääntäminen ja asioiden yksinkertaistaminen, vaikka se voikin joskus viedä aikaa
  • vastuun ottaminen ja jakaminen – selkeät roolit ja vastuut ovat avain nopeaan etenemiseen
  • ihmisten auttaminen ja yhdessä tekeminen – jokaisen työpäivä on näin paljon antoisampi.

Lisäksi olen sertifioitu SAFe (Scaled Agile Framework) Agilist, Prosci® Certified Change Practitioner ja Lean Change Agent.