Eveliina Blomqvist

Markkinointipäällikkö
Tradenomi YAMK,
Tuotantotalouden insinööri

Äitiysvapaalla

Kuka?

Olen persoona, jolla syntyy erilaisia ideoita jo keskusteluvaiheessa. Rohkea kokeilukulttuuri ja asioiden testaaminen ja kehittäminen ovat minulle luontaisia asioita, rutiineja kuitenkaan väheksymättä. Tästä kertoo myös itseni jatkuva kehittäminen, jonka ansiosta löydän itseni tasaisin väliajoin koulunpenkkejä kuluttamasta.

Aloitin CCEAlla markkinointipäällikkönä tammikuussa 2021. Aiempaa työtaustaa minulla on sekä markkinointi- että teknologiayrityksestä.

Rentoudun ulkoilemalla, kokkailemalla ja viettämällä aikaa läheisteni kanssa.

Miksi?

Oman työni lähtökohtana markkinoinnissa on ihmiset. Minulle on tärkeää luoda sisältöä, joka luo arvoa kohderyhmillemme: asiakkaillemme, henkilöstöllemme ja tuleville työntekijöille, muita kohderyhmiä unohtamatta. CCEAn ihmislähtöinen kulttuuri kaikessa tekemisessä kolahti omaan arvomaailmaani siis vahvasti.

Minulle on tärkeää tehdä työtä, joka luo merkityksellisyyttä myös yhteiskunnallisesti. CCEAlla minulla on mahdollisuus olla edistämässä suomalaisten yritysten kilpailukykyä onnistuneiden muutosten kautta. Tätä tavoitetta kohden työskentelen kasvattamalla CCEAn brändiä ja tuomalla sen asiantuntijoita ja ihmislähtöistä muutosjohtamista näkyväksi ja kuuluvaksi.

Miten?

Eritysosaamiseeni ja vahvuuksiini kuuluvat:

  • Markkinointi ja mainonta
  • Kokeilukulttuuri, asioiden kehittäminen
  • Kohderyhmälähtöinen ajattelu
  • Projektihallinta

Minulla on People-driven Change -sertifikaatti.