Kuka?
Olen projektinhallinnan, viestinnän ja etenkin muutosprojektien kasvava osaaja. Työkokemusta olen kerryttänyt nuoremman projektipäällikön ja projektikoordinaattorin roolissa sekä erilaisten vapaaehtoisprojektien viestintävastaavana. Asiakkuustyöskentely on minulle tuttua, lisäksi organisointi ja sisällöntuotto ovat minulle luontaisia ominaisuuksia.
Vapaa-ajalla puran energiaani kuntosalilla ja perheeni kanssa ulkoillen, rentoudun kirjojen tai sarjojen parissa ja vietän lautapeli-iltoja kavereiden kanssa. Intohimoisena musiikin ystävänä käytän kaiken muun mahdollisen aikani musiikkia kuunnellen tai mukana lauleskellen.
Miksi?
Koen muutoksen ja sen tuomat uudet tuulet useimmiten jännittävänä asiana. Muutos on jonkin uuden alku ja haluan auttaa ihmisiä onnistumaan siinä. Työskenneltyäni CCEAn konsulttien rinnalla erilaisissa muutosprojekteissa uskon, että olen saanut loistavan pohjan omalle muutososaajan kasvulle ja kehittymiselle.
Mitä?
Itsenäisen, luovan ja täsmällisen työotteeni lisäksi erityisosaamistani ovat:
- projektien suunnittelu, organisointi ja seuranta
- kyky omaksua ja pitää langat käsissä isoissakin kokonaisuuksissa
- erinomaiset kieli- ja tietotekniikkataidot
- verkostoituminen, tiimityöskentely
- sisällöntuotanto, sosiaalinen media.
Olen myös sertifioitu SAFe (Scaled Agile Framework) Agilist ja Lean Change Agent.