Piia Puska

Seniorikonsultti
Kauppatieteiden maisteri (KTM)

"Muutoksessa on aina kyse meistä järjen ja tunteiden yhdistelmällä toimivista ihmisistä."

040 738 6086

Kuka?

Ihmiset tekevät työpäivistäni kiinnostavia. On inspiroivaa nähdä, kuinka työyhteisö oppii uutta, kehittää yhdessä työtapojaan ja yhteistä yrityskulttuuria sekä sopeutuu jatkuvasti muuttuvaan ympäristöön. Työni on tukea työyhteisöjä tässä muutoksessa ja kehityksessä. Minulla on tämän ympäriltä noin 15 vuotta työkokemusta, jonka aikana olen tehnyt mm. muutosviestintää, muutoshallintaa, organisaation sisäisen viestinnän kehitystä, strategia- ja projektiviestintää sekä projektinhallintaa.

Uskon vahvasti liiketoimintojen rajat ylittävään yhteistyöhön, jota tuen järjestelmällisellä työtavallani. Minusta hyvin toimivat prosessit vapauttavat kaistaa muutoksien käsittelyyn.

Miksi?

Me CCEAlla käärimme hihat ja autamme asiakkaitamme johtamaan ja toteuttamaan muutoksia. Osaan asettua yksittäisen ihmisen asemaan suuressa muutoksessa, sillä olen myös itse kokenut muutoksia työurani aikana. Yhteistyö on minulle tärkeä arvo sekä asiakkaiden että oman lonttijengini kanssa. CCEAn vahvuutena on osaava tiimi, jolla on monipuolista ja toisistaan poikkeavaa osaamista.

Mitä?

Minulla on kyky hahmottaa suurista kokonaisuuksista nopeasti olennainen ja muuttaa se konkreettiseksi toimenpidesuunnitelmaksi, johon osaan innostaa erilaisista taustoista tulevat ihmiset mukaan. Johdan sujuvasti projekteja kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä. Osaamisalueisiini kuuluvat mm.

  • Muutosten läpiviennin suunnittelu ja toteutus
  • Projektin- ja portfolionhallinta
  • Uusien toimintamallien jalkauttaminen
  • Strategia- ja muutosviestintä
  • Muutoksiin liittyvä sidosryhmätyö
  • Sisäisen viestinnän ja työkulttuurin kehittäminen yhdessä organisaation kanssa
  • Coaching
  • Kouluttaminen

Minulla on seuraavat sertifikaartit: CCEAn People-Driven Change, muutosjohtamisen Prosci® sekä Certified SAFe® 5 Agilist.