Kuka?
Olen innokas itsensä kehittäjä ja tehokkuushullu. Ajattelen, että joka päivä, jolloin en opi jotain uutta, on hukkaan heitetty. Niinpä minuun on sisäänrakennettuna jatkuva innostus muutokseen. Konsultointia olen tehnyt jo melkein 9 vuotta.
Miksi?
CCEA on minulle paikka, jossa saan toteuttaa itseäni sellaisena kuin olen ja toimia ajatusteni ja arvojeni mukaisesti. Oli hieno löytää yritys, joka on lähtenyt tekemään sitä, mitä olen jo vuosia nähnyt kaikista tärkeimmäksi asiaksi tehdä: varmistaa, että muutos tapahtuu. Usein hyväkin uusi toimintamalli saat syyt niskaansa, kun jalkauttamiseen ei laitettu aikaa ja vaivaa. Monesti myös ajatellaan, että uuden järjestelmän osto ratkaisee kaikki ongelmat. Jos unohdetaan, mitä muutosta ollaan hakemassa ja että ihmisten täytyy ottaa muutos omakseen, eivät järjestelmäostosta ajatellut hyödyt toteudu.
Mahtavaa, että ympärillä on nyt monia muitakin, jotka tekevät työtä muutoksen eteen. Joukossa on voimaa. Tällä porukalla saamme varmasti muutosta aikaiseksi!
Mitä?
Erityisosaamiseeni kuuluu
- Muutokset erityisesti kohti ketteriä toimintatapoja (Enterprise Agile, SAFe, Ketterä heimomalli)
- Agile Coaching
- Tietojärjestelmähankkeiden muutosjohtaminen
- Digipalveluiden kehittäminen
- Prosessien kehittäminen
- Tavoitteellisten tiimien valmentaminen