Sanna Lehto

Seniorikonsultti
Kauppatieteiden maisteri (KTM)

"Onnistunut muutos vaatii huolellisen suunnittelun, sidosryhmien osallistamisen sekä avoimen kommunikoinnin lisäksi aikaa. Muutosta ei voi kiirehtiä läpi."

040 595 8857

Kuka?

Olen kokenut muutoksenhallinnan osaaja ja työskennellyt CCEAssa vuodesta 2009 lähtien. Olen ollut työurani aikana mukana monenlaisissa muutosprojekteissa suurissa kansainvälisissä ja kotimaisissa yrityksissä, mutta myös pienempien yritysten muutoshaasteet ovat minulle tuttuja. Lisäksi minulla on kokemusta henkilöstöhallinnon tehtävistä.

Töiden ulkopuolella harrastan liikuntaa ja touhuan lasteni kanssa, se on parasta vastapainoa työlle.

Miksi?

Muutoksia on maailma pullollaan, ja ne ovat kaikki erilaisia. Yhteistä niissä kuitenkin on se, että muutoksen tekevät ihmiset. Minua kiinnostaa, miten ihmiset saadaan mukaan muutoksiin ja miten heitä tuetaan muutoksen aikaansaamisessa. CCEAssa olemme kehittäneet tähän tehokkaita toimintatapoja ja työkaluja, ja täällä olen myös päässyt tekemään töitä näiden mielenkiintoisten haasteiden parissa.

Mitä?

Minulla on monipuolista kokemusta muutoksenhallinnasta ja muutoksiin liittyvästä viestinnästä. Erityisosaamistani ovat

  • yksittäisten muutosten läpiviennin suunnittelu ja toteutus
  • strategiamuutosten ja erilaisten toimintamallien jalkauttaminen
  • muutosagenttiverkostojen rakentaminen ja tukeminen
  • IT-muutoksiin liittyvät toimintatapa- ja prosessimuutokset sekä
  • uusien järjestelmien käyttöönottoprojektit.

Lisäksi olen sertifioitu Personal Resilience Practitioner, SAFe (Scaled Agile Framework) Agilist ja minulla on CCEAn People-Driven Change -sertifiointi.