Satu Kangas

Konsultti
KTM

040 411 5667

Kuka?

Olen muutoksen läpiviennin kasvava osaaja ja nautin ihmisten auttamisesta ja siitä, kun pääsemme yhdessä onnistuneeseen lopputulokseen. Olen ollut talossa jo vuodesta 2012 asti useassa eri roolissa. Vuosien varrella olen tehnyt hommia laaja-alaisesti tehden sisäisiä tehtäviä mm. HR:n, taloushallinnon ja viestinnän parissa sekä asiakasprojekteissa. Tällä hetkellä fokukseni on asiakastyössä ja autan asiakkaitamme viemään muutoksia onnistuneesti läpi.

Vapaa-ajallani tasapainotan toimistotyötä urheilun merkeissä etenkin tanssin ja kuntosalin parissa sekä vietän aikaa läheisteni kanssa.

Miksi?

CCEAssa arvostan ihmislähtöisyyttä, joka on kaiken keskiössä jatkuvasti. Muutostenkin tärkein voimavara on ihmiset, sillä ilman heitä ei mikään muutu. Meillä huomioidaan hienosti ihmiset ja arvostetaan jokaista, oli kyseessä sitten meidän omat lontit tai asiakkaat. Lisäksi CCEAssa olen saanut mahdollisuuden tehdä töitä hienojen ihmisten kanssa ja testata useammassa eri työtehtävässä. Tällä hetkellä nautin asiakasprojektien tekemisestä, jolloin pääsen tutustumaan laajalti eri organisaatioihin, niiden ihmisiin sekä erilaisiin muutoksiin. Pidän projektiluontoisesta työstä, sillä tarvitsen itsekin tasaisin välein muutosta, haastetta ja mahdollisuuksia kehittyä, jotta en tylsisty.

Mitä?

Erityisosaamiseeni ja vahvuuksiini kuuluvat jatkuvan kasvun ja kehittymisen lisäksi:

  • projektien suunnittelu, koordinointi ja seuranta
  • muutosmittaus
  • prosessien kehittäminen
  • sisällöntuotanto
  • asioiden nopea oppiminen ja omaksuminen
  • yksityiskohtien lisäksi isojenkin kokonaisuuksien hallinta
  • asioiden organisointi
  • itsenäisen työskentelyn lisäksi tiimityöskentely
  • erinomaiset kieli- ja tietotekniikkataidot
  • jatkuva halu kehittyä ja oppia uutta.