Kuka?
Olen osaamisen kehittämisen asiantuntija ja sinnikäs muutosten läpiviejä. Sytyn ratkaisukeskeisistä ja asiakaslähtöisistä toimintatavoista, hyödyntäen yli 15 vuoden kokemustani kehittämistehtävissä ja muutoshankkeissa kansainvälisissä organisaatioissa. Vahvuuteni korostuvat työympäristössä, jossa pääsen tukemaan strategisen liiketoiminnan ja ihmisten kehittämistä sekä kokeilemaan uusia innovatiivisia menetelmiä, joilla on mahdollista saada aikaan pysyvää muutosta. Inspiroivan työn lisäksi nautin elämästä puolison ja kolmen lapsen kanssa veneillen ja lumilautaillen, lasten koripalloa valmentaen ja jalkapalloa pelaten.
Miksi?
Ihmiset ovat erilaisia ja suhtautuvat muutokseen eri tavoin. Parhaat lähtökohdat muutokseen saavutetaan ihmislähtöisellä otteella kehittää yksilöiden ja koko organisaation muutoskyvykkyyttä. CCEA:n upeassa tiimissä pääsen suunnittelemaan ja toteuttamaan asiakkaiden kehitys- ja muutoshankkeita rohkealla ja ennakkoluulottomalla tavallani toimia, jolloin yhdessä tekeminen on hauskaa, innostavaa ja omia näkemyksiä avartavaa.
Mitä?
- Muutoshankkeiden suunnittelu ja toteutus
- Muutosviestintä
- Uusien toimintatapojen kehittäminen ja implementointi
- Fasilitointi ja kouluttaminen (f2f ja virtuaalinen)
- Osaamisen kehittäminen ja oppimisprosessien uudistaminen
- Kyseenalaistaminen ja uusien näkökulmien löytäminen
- Digitalisaation ja pelillistämisen hyödyntäminen
- Coaching
- Muutosjohtamisen Prosci®sertifikaatti