Tuija Palokankare

Konsultti
Markkinoinnin tradenomi ja Työyhteisön kehittäjä (AMK)

"Kun muutoksen tuulet puhaltavat, jotkut rakentavat seiniä ja toiset tuulimyllyjä (kiinalainen sananlasku)."

040 846 8807

Kuka?

Olen ollut toteuttamassa digitaalisia muutoksia koko 20-vuotisen urani ajan. Olen digitalisoinut erilaisia palveluita ja liiketoiminta-alueita (sekä B2C että B2B), ja vastannut niiden liiketoiminnan kehittämisestä. Olen myös kokenut lukuisia keskeneräisiä muutosprosesseja erilaisissa työympäristöissä. Syynä prosessien vaillinaiseen toteutumiseen on usein ollut se, ettei ole tunnistettu tai osallistettu muutoksen kohteena olevia. Tämä innoitti minua opiskelemaan työyhteisön kehittäjän tutkintoa. Se on auttanut minua ymmärtämään entistä syvemmin yksilöiden ja työyhteisön eli ihmisten keskeistä roolia muutosprosesseissa. Organisaation menestyminen on luonnollisesti kaiken toiminnan keskeinen tavoite, mutta menestymiseen tarvitaan sekä operatiivista että inhimillistä tehokkuutta.

Maailma on toinen kotini ja rakastan matkustamista. Myös kotipihalla puuhastelu on rentouttavaa. Ystävät, kuntoilu, teatteri ja musiikki pitävät huolta arjen tasapainosta.

Miksi?

Haluan tehdä merkityksellistä työtä ja olla mukana rakentamassa parempaa työelämää niin, että jokainen ihminen pysyy muutoksen kyydissä mukana. On hienoa olla osana CCEAn tekijäporukkaa, jossa muutosta tehdään paitsi rohkeasti haastaen, niin ennen kaikkea ihmislähtöisellä tavalla. Itselle CCEAssa resonoi arvomaailman lisäksi se, miten ihmislähtöisyys on kiinnitettynä myös vahvasti organisaation rakenteisiin.

Miten?

CCEA:lla olen vastannut muutosjohtamisesta ja muutosviestinnästä mm. globaalien yritysten erilaisissa ohjelmistojen käyttöönottoprojekteissa, mittauskonseptin suunnittelussa sekä merkittävässä globaalissa verkkosivujen uudistusprojektissa.

Vahvuuksiani ovat:

  • Palvelujen ja liiketoimintojen digitalisointi ja kaupallinen kehitys
  • Digitaalinen markkinointi ja viestintä, media-ala
  • Projektinhallinta ja organisointi
  • Työyhteisöjen kehittäminen
  • Sidosryhmätyö ja verkostoituminen

People-Driven Change sertifiointi sekä Prosci® Change Management Practitioner